Hyvää Joulua!

Oikein rauhaisaa ja tunnelmallista joulua kaikille!

Joululoma alkakoon!

Huh, alkoihan se loma vihdoin viimein. Seuraavaan kahteen viikkoon ei kiitos ruuhkametroa, ei avokonttorin hälinää, ei paikasta toiseen juoksemista tai liian aikaista aamuherätystä. Hyvä ruoka, vielä parempi seura, sohva ja mukaansa tempaava kirja. Siinä asiat, joiden parissa aion joululomani viettää. 

Valitettavasti mulle kävi juuri niin, kun monena vuotena ennenkin, eli kun loma on alkamassa ja saisin riemuita vapaa-ajasta, sairastun. Onneksi kuitenkin tällä kertaa vaikuttaa siltä, ettei flunssa ole kovin ärhäkkää laatua. Sen verran kuitenkin paleltaa, väsyttää ja kolottaa, etten ole tänään jakanut touhuta sillä tavalla kuin olin suunnitellut. Siirretään sitten leipomiset, kaupassa käynnit ja jouluaterian suunnittelu huomiselle. Toivottavasti silloin on jo reippaampi olo. Tähän päivään sopii mainiosti loikoilu, lukeminen ja leffan katselu. 

Kuusta odotellessa

Täällä odotellaan jo joulukuusta. Päädyin lopulta tilaamaan kuusen nettikaupasta, kun oikean laatuista ja sopivan kokoista ei meinannut millään löytyä, vaikka kolusin kukkakaupat ja paikallisen puutarhakeskuksenkin. Tarjolla oli Noble Firiä ja Normann Firiä, mutta ei Norway Spucea, jonka halusin nimenomaan siitä syystä, että siinä on voimakas havun tuoksu. Huomenna tulee sitten ruukkuun istutettu Norway Spuce toimitettuna suoraan kotiin. 

Huomenna alkaa myös viimeinen työviikko. Sen jälkeen koittaa kauan ja hartaasti odotettu joululoma, joka tällä kertaa kestää ruhtinaaliset kaksi viikkoa. Olen varannut jouluviikolle neljä päivää vuosilomaa, jouluaatto mukaan lukien. 24. päivä joulukuuta on täällä aivan normaali työpäivä, joten jos sen haluaa vapaaksi, pitää se ottaa omasta vuosilomasta. Toisaalta sain vastineeksi kolme ylimääräistä vapaapäivää joulun jälkeen, koska toimistomme on suljettu joulun ja uuden vuoden välillä. 

Jouluvalmistelut alkaa olla jo hyvällä mallilla. Piparitalo valmistui pienen sadattelun kera, mutta valmistui kumminkin. Syötäviä pipareitakin on nyt varastossa pari pellillistä. Kotona tuoksuu leipomisen jäljiltä aikas taivaalliselta. Kuusen koristeet on kaivettu esiin huomista varten. Vain hyasinttitäydennys on tarpeen ensi viikkoa ajatellen. Sitten alkaa olla valmista. 

Työstä, asumisesta ja elämästä Lontoossa

Olen jo jonkin aikaa halunut kirjoittaa ylös ajatuksiani Lontoossa asumisesta. Tämä aihe vain sattuu olemaan sellainen, mikä saa verenpaineeni nousuun kerta toisensa jälkeen. En aio kaunistella asiaa, Lontoo voi olla todella kova paikka asua ja työskennellä. Alleviivasin sanan voi, koska eihän se suinkaan kaikille ole sitä. Tämä nyt vain on oma kokemukseni. Näin jälkeenpäin ajateltuna huomaan, että mulla kesti tosi kauan sopeutua tänne. Oikeastaan sopeutumisprosessi on kunnolla käynnistynyt vasta tänä syksynä, mutta en vieläkään ole aivan varma, sopeudunko koskaan. On vaan niin monta asiaa, jotka hankaavat vastaan. Täällä joutuu päivittäin kokemaan sellaista eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, mitä pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta tulevan voi olla vaikea hyväksyä. Pitäisi pystyä kovettamaan itsensä, mutta en pysty enkä edes halua. 

Eräs kollega totesi, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Lontoosta on tullut rikkaiden leikkikenttä, jonne duunareilla ei ole mitään asiaa, eikä kohta keskiluokallakaan. Pakko sanoa, että kollega on varmaan oikeassa. Täällä pitäisi ansaita yli satatuhatta vuodessa, jos meinaa asua ja elää edes jollakin tavalla siedettävästi ja tarjota lapsilleen turvallisen lapsuuden ja hyvät etenemismahdollisuudet elämässä. 

Me ollaan esimerkiksi pudottu omistusasumisen kelkasta aivan totaalisesti. Ollaan laskeskeltu, että jos mitään todella radikaalia meidän kummankin uralla ei lähitulevaisuudessa tapahdu, me ei tulla koskaan omistamaan asuntoa Lontoossa. Ei koskaan. Tällä hetkellä ainakaan itselläni ei ole mitään kauheata hinkua omistusasuntoon, mutta en silti haluaisi asua ikuisesti vuokrallakaan ja maksaa valtavan korkeaa vuokraa homeisesta ja huonokuntoisesta asunnosta. Jo pelkästään ajatus tästä saa minut tuntumaan itseni toisen luokan kansalaiseksi. Ja meitä toisen luokan kansalaisia on paljon.

 Täällä puhutaankin generation rent -ikäluokasta. Eli minun ikäluokastani ja meitä nuoremmista, jotka ovat opiskelleet ja käyneet kenties hyvämainesenkin yliopiston ja saaneet sen jälkeen ihan hyvät työpaikat. Näillä atribuuteilla pystyi vielä kymmenen vuotta sitten takaamaan itselleen ihan kivan elintason, mutta ei enää. Asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä niin, että tällä ikäluokalla ei ole mitään mahdollisuutta ostaa omaa asuntoa, elleivät vanhemmat sitten tule avokätisesti apuun. Jos ennen oli tavalista, että kaksi-kolmekymppiset asuvat flat sharessa, niin nyt on aivan tavallista, että vielä kolmekymppisetkin asuvat kotona vanhempien luona, jotta saisivat edes jotakin säästöön. Parhaillaan yliopistoista valmistuu ensimmäinen sotien jälkeinen ikäluokka, jolla on elämässä heikommat mahdollisuudet kuin vanhemmillaan. 

Ei siis varmaankaan ihme, että välillä käy mielessä, että mikä ihmeen järki tässä kaikessa on. Ei kai tässä mitään järkeä olekaan. Sen ovat monet jo todenneet ja tällä hetkellä Lontoosta muuttaa pois enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin. Erityisesti nuoret lapsiperheet etsivät parempaa elämänlaatua commuter beltiltä, eli noin tunnin junamatkan päästä Lontoosta, josta asuntoja saa vielä hieman halvemmalla, mutta hinnat ovat sielläkin kovassa nousussa. 

Meidän tulevaisuuden suunnitelmissa tämä on yksi mahdollisuus ja varmaan kaikkein realistisin vaihtoehto ihan taloudellisista syistä. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska poikaystävä on vuorotyössä, eivätkä junat kulje keskellä yötä. Jotenkin myös tuntuu siltä, että en ole vielä ihan valmis luovuttamaan. Kaikesta (jokapäiväisestä) ärsytyksestä huolimatta tykkään Lontoosta ja alan pikkuhiljaa päästä siihen tilanteeseen, että pääsen myös silloin tällöin nauttimaan Lontoon hyvisttä puolista. 

On kestänyt lähes neljä vuotta päästä sellaiseen tilanteeseen, että voi asua ihan siedettävässä kämpässä ja ihan siedettävällä alueella. Mutta halvaksi se ei todellakaan tule, eikä sillä rahalla tunnu kuitenkaan saavan juuri mitään. Työmatkan suhteen on pitänyt tehdä sellainen kompromissi, että lähes päivittäin tulee mietittyä, että pitäisikö muuttaa lähemmäksi työpaikkaa ihan vaan sen takia, ettei joka päivä stressaisi ja hermostuttaisi ylitäydessä metrossa. Mun työpaikka vaan sijaitsee sellaisella alueella ja sillä puolella kaupunkia, missä en haluaisi asua. Pitää siis vaan jotenkin jaksaa sitä työmatkaa. 

Ehkä olen vaan liian ronkeli, taikka en pysty tajuamaan sitä, että suurkaupungissa ei voi saada kaikkea (ellei sitten tienaa sitä sataatonnia vuodessa). Välillä tuntuu, että on todella vaikeaa saada arkea rullaamaan, kun mihinkään ei ole aikaa. Mulla oli tosi pitkään sellainen olo, että työ vei aivan kaiken ajan ja energian. Arki-iltana ei ehdi tehdä yhtään mitään, kun on seitsemältä kotona ja kymmeneltä pitäisi olla nukkumassa. Kaikki hommat jää viikonlopulle ja silloin olisi kiva tehdä jotakin mukavaakin, kuten vaikka nähdä kavereita tai käydä ulkoilemassa. 

No nyt tämän kaiken valituksen päätteeksi pitää sanoa, että on täällä toki paljon hyvääkin. Olen tämän syksyn aikana alkanut nähdä valoa tunnelin päässä, kun mulle on auennut aikaisempaa enemmän mahdollisuusia vaikuttaa omaan elämääni. Töissä olen vihdoin viimein saanut omia isoja projekteja, jotka on tehneet työstäni mielenkiintoisempaa ja sinne meneminenkin on tuntunut kaikesta ruuhkasta ja matkan pituudesta huolimatta jotenkin helpommalta. Olen viimein päässyt sellaiseen tilanteeseen, että olen töissä osaamiseni ja suomenkielen taitoni ansiosta jotakuinkin hyvin vaikeasti korvattavissa ja aion tällä kertaa olla sen verran rohkea, että käytän tätä omaksi hyödykseni. Seuraavassa kehityskeskustelussa nimittäin haluan neuvotella itselleni yhden etäpäivän viikossa. Uskon sen parantavan elämänlaatua aivan merkittävästi. Peukut pystyyn, että saan sen.  

Risut, männynkävyt ja joulukiireet

Kyllä kannatti tuoda Suomesta sammalta, jäkälää, käpyjä ja vaikka mitä kaarnaa ja oksan pätkiä, vaikka turvatarkastuksessa mua vähän pitkään katsottiinkin. Eihän tällaisia joulutunnelman luojia saisi täältä mistään, paitsi ehkä kovalla rahalla jostain vähän eksoottisemmasta kukkakaupasta. 

Jouluvalmistelut on hyvällä alulla. Olen koittanut pitää huolta, että kotona on koko ajan tuoreita hyasintteja. Glögiä on kulunut litrakaupalla, kun poikaystäväkin on viimein päässyt kunnolla sen makuun ja sitä onkin pitänyt haalia Ikeasta ja merimieskirkolta oikein kaksin käsin. Parhaillaan mallailen kuusen paikkaa ja koitan kartoittaa lähiseudun joulukuusitarjontaa. Tämä ei olekaan ihan niin yksinkertaista, nimittäin olen parina vuonna ostanut pienen kuusen, mutta pettynyt, koska ne eivät ole tuoksuneet laisinkaan. Tänä vuonna aloitin ajoissa ja tein taustatutkimusta sen verran, että sain selville, että kuusen tulee olla lajikkeeltaan Norway Spruce, mikäli haluaa kotiinsa kunnolla havun tuoksua. Näitä kyllä on tarjolla, mutta usein niin suuressa koossa, että kuusi täyttäisi lähes koko olohuoneen. Etsinnät siis jatkuvat edelleen. 

Ensimmäiset joululahjat pakkasin eilen. Tänä vuonna kaikki tutut saavat lahjaksi meidän kuoron joululevyn. Viimeiset pari-kolme viikkoa on ollut todella kiireistä aikaa, osittain juuri kuoron ja joulusesongin takia ja osittain töiden takia. Olen hyvin lyhyen ajan sisällä käynyt Suomessa työmatkalla kaksi kertaa ja nämä poissaolot näkyvät tietysti siinä, että kotityöt, juoluvalmistelut ja kaikki muutkin hommat kasaantuvat kun olen olen kotona. Pientä kisaväsymystäkin on ollut havaittavissa. Vaikka olen suunnitellut leipovani ja laittavani kotia, olenkin päätynyt sohvalle glögilasin kanssa tuijottamaan Midsomerin Murhia. Kiire jatkuu aivan joululoman alkuun saakka. Huomenna illalla on firman asiakkaan tiimillemme järjestämä jouluillallinen ja perjantaina työpaikan omat joulujuhlat. Ensi viikonloppuna sitten kuorokeikkoja molemmille päiville ja seuraavalla viikolla pikkujouluja ja ties mitä. Joulua edeltävänä viikonloppuna voidaan sitten viimein rauhoittua ja rentoutua. Poikaystävä-parka on joulun töissä (taas!) ja vietämme silloin yhteisen etukäteisjoulun jouluaterian ja leffojen merkeissä. Joulunalusviikolla sitten minä lennän Suomeen viettämään joulua lapsuuden perheeni kanssa. Siinäpä sitä jo onkin seuraavien viikkojen ohjelma buukattuna. 

Ensimmäinen erä joulua

 Myönnetään, olen jouluhullu. Rakastan joulua ja oikeastaan koko kausi syyskuun lopusta joulukuun loppuun on vuoden parasta aikaa. Parasta joulunajassa on tunnelma. Tykkään jopa pimeydestä. Tai en nyt tietenkään täyspimeästä, mutta pimeät illat ovat ihanan tunnelmallisia. Tykkään kierrellä kaupungilla katselemassa jouluvaloja ja tavaratalojen jouluikkunoita.

Viime viikonloppuna aloin jo hieman tuoda joulua kotiin. Ihan hiukan vain, sillä niin jouluhullu en sentään ole, että iskisin täydellä koristearsenaalilla marraskuun puolivälissä. Muutenkin perinteiset koristeet ovat jääneet vuosi vuoldelta vähemmälle ja niiden tilalle on tullut enemmän kukkia ja luonnosta kerättäviä koristeita, kuten havuja, oksia, sammalta ja jäkälää. Täytyykin muistaa tuoda mukana jäkälää, kun menen ensi viikolla taas Suomeen. 

Joulukausi tarjoaa jokaiselle aistille jotakin ja olenkin huomannut, että minua viehättävät erityisesti jouluun liittyvät tuoksut. Kuusen tulee ehdottomasti olla tuoksuvaa lajiketta ja hyasintit kuuluvat jouluun ja talveen aivan erottomattomasti. Alan olla jo niin tottunut myös kanelin tuoksuisiin kynttilöihin, että tuntuu vaikealta kuvitella syksyä ja talvea ilman niitä. 

Kauden ensimmäiset jouluhihhuloinnit aloitin tänä vuonna hyasinteilla, pähkinöillä ja glögillä. 

Hiljalleen talvea kohti

Olen kaipaillut tunnelmaa, vareja ja talvisempia kuoseja. Sellaisia savyja ja kuvioita, jotka sopii yhteen kynttilanvalon ja havunoksien kanssa. Havuja en ole kyllakaan mistaan viela hankkinut, mutta appelsiinipuun pelastin sisalle juuri ennen kuin syksyn ensimmainen todellinen kylma rintama saapui saarelle. 

Olin haikaillut ruudullisten tyynynpaallisten peraan ja jonkin aikaa, mutta en loytanyt mistaan sopivan varisia edullisesti, enka halunnut panostaa niihin suuria summia, jos vaikka sattuisin kyllastymaan niihin nopeasti. Olin kuitenkun laittanut merkille, etta miesten paidoissa on usein ruutukuosia ja kivoissa vareissa. Niinpa suuntasin kirppareille etsiskelemaan isokokoisia ruudullisia miesten paitoja. Valinnanvaraa olisi ollut vaikka kuinka ja melkein jo ostinkin siniruutukuosia valmiiksi kevatta varten, mutta sain sitten itseni hillittya ja palasin kotiin vain kahden punaruutuisen paidan kanssa. Paidoista tuli yhteensa nelja tyynya, kun hyodynsin niiden etu- ja takakappaleet ja kaytin tyynyn toiseen puoleen pellavaa. Kaksi tyynyista palvelee nyt olohuoneessa ja kaksi makuuhuoneessa.

Syksyinen inspiraatiokoti

Yritän tässä juuri vakuutella itselleni, että kyllä mä tästä kohta nousen ja lähden salille. Katson ihan vain pari juttua netistä ensin. Niinpä niin, tuttu vanha selitys. Ja tässä sitä edelleen ollaan, kaksi tuntia myöhemmin, yhä etsimässä inspiraatiokuvia. Mutta katsokaapas, mitä löysin, kun selailin myytäviä asuntoja. Tämä ei suinkaan ollut sieltä hienoimmasta päästä myyntikohteita ja itse tekisin monta juttua eri tavalla, mutta siitä huolimatta mua jotenkin kiehtoo tämä koti. Kuvat nähtyäni aloin heti miettiä, minkälaisia tyyppejä täällä mahtaa asua. Jotenkin musta tuntuu, että siellä asuu vähän boheemi, noin nelikymppinen pariskunta. Mies polttaa piippua ja työskentelee pienessä kustantamossa ja nainen on graafikko tai ehkä taideaineiden opettaja. 

Näytin kuvat poikaystävälle, eikä se tajunnut tuon sohvan päälle ollenkaan, vaikka omasta mielestäni tuo sohva on ihana. Ja nuo mummohapsulamput! Aivan täydellinen myyssausnurkka. Itse olisin ehkä jatkanut tapettia vielä sohvan takaisellekin seinälle tai ainakin maalannut sen. Matto menisi mulla myös vaihtoon, mutta siitä huolimatta tämän kodin tunnelma sopii täydellisesti mun jokasyksyiseen pesänrakennusvimmaan. Syksyisin kaipaan kodikkuutta, tummia värejä ja sitä fiilistä, mikä syntyy, kun on sohvalla vilttiin kääriytyneenä lukemassa hyvää kirjaa ja ulkona viuhuu tuuli. Samat asiat, jotka taas kevällä ja kesällä tuntuu tunkkaisilta, on syksyllä ja talvella ihan luksusta. 

Kurpista-aika

...ja  nukkumaanmeno aika. Olen tässä maannut sohvalla viimeiset puoli tuntia ihmetellen, että mikä mulla oikein on, kun niin pajon väsyttää. Taitaa vaan johtua tuosta talviaikaan siirtymisestä, vaikka päivä onkin ollut melkoisen täynnä toimintaa. 

Tykkään talvesta ja syksystä, mutta kyllä mä ehkä silti pärjäisin ilman kellojen siirtämistäkin. Jotenkin tuntuisi mielekkäämmältä, että valoa riittäisi päivällä vähän pidempään, vaikka aamuisin sitten olisikin vastaavasti pimeämpää. 

Kävin eilen kurpitsa ostoksilla. Hankin yhden ison lyhtyä varten ja muutamia pienempiä koristekurpitsoja, jotta sisälläkin olisi jotakin sesonkiin liittyvää koristetta. 

Must I have must have?

Mä olen elänyt niin pitkään sisustuksen suhteen sellaista "making the most of it" -elämää, että multa on oikeastaan ihan täysin hukassa ajatus siitä, mitä mä oikeasti haluaisin. Monella on olemassa toivelista esineistä ja kalusteista, jotka he hankkisivat, jos kaikki olisi mahdollista. Mä olen viime aikoina miettinyt, mitä ostaisin, jos voisin hankkia ihan mitä vaan ja voi kuulkaa, että se onkin vaikeaa. En vaan kerta kaikkiaan saa päähäni yhtäkään sellaista "pakko saada" -esinettä, vaan minun toiveeni menevät ennemmin sinne "jotakin tämän tyyppistä"-osastolle. Tässä muutamia kivoja juttuja, jotka hankkisin mielelläni, jos rahaa tai tilaa olisi. 

Tällä hetkellä mun silmääni tuntuu miellyttävän tämän tyyppiset, kevyet ja sirot vintage-sohvat, mielellään oikein kunnon "mummonkammari"-kankaalla.

Toinen juttu, josta tykkäisin kovasti, on tällainen marokkolainen pouffi, joita on viime aikoina näkynyt kovasti lehdissä ja Pinterestissä. Valinta valkoisen ja ruskean välillä tuottaisi kyllä vaikeuksia. 

Kolmas valinta osuisi tämän tyyliseen samettiverhoiltuun nojatuoliin. Mielellään vintage-sellaiseen ja tuon väriseen kuin tässä alla olevassa kuvassa. Jotenkin se vaikuttaa siltä, että sen syliin olisi täydellisttä käpertyä lukemaan hyvää kirjaa tai hörppimään lämmintä kaakaota. 

Tällä hetkellä haaveilen myös siitä, että voitaisiin ostaa poikaystävälle paremman näköinen tietokonepöytä, siis ihan kunnollinen pöytä, eikä vain levy putkijaloilla. Edullinen ratkaisu voisi olla vaikkapa tämä Ikean työpöytä. Jos meillä olisi ylimääräinen makkari, tekisin siitä työhuoneen. Laittaisin kaksi tällaista pöytää vastakkain keskelle huonetta. 

Sitten, jos olis käytettävissä todella iso tukko rahaa ja voisi oikein höveliksi heittäytyä, hommaisin varmaan Agan lieden. Todellisuudessa ottaisin mielelläni ihan minkä tahansa puuhellan, jos vain sellaisen käsiini saisin.  

Entäs teillä, onko teillä "must have" -lista vai onko toiveet enemmän "jotakin tämän tyyppistä"? 

Melkein kuin mummolassa

Innostuin eilen tekemään pullataikinan ja tavallisten korvapuustien lisäksi päätin koittaa myös Bostonkakkua. Kakku onnistui hyvin ja sitä naposteltiin tänään aamukahvin kanssa. Tunnelma oli kuin mummolassa ikään. Kakkualusta, kynttilänjalat ja pienet kukkakupit...enää puuttuisi vain hapsureunainen plyysivaljostiminen valaisin (jollaisesta muuten salaa haaveilen) ja mummolatunnelman ainekset olisivat kasassa.

Asiasta tuhanteen, kuvassa näkyy nyt myös meidän uusi ruokapöytä. Se pitäisi jossakin vaiheessa maalata/käsitellä uudelleen, mutta en ole vielä ihan varma, mitä sille tekisin. Tyyliltään se saisi olla tällainen, eli jalkaosa tumma ja kansi vahattu. 

Viikonloppu paketissa

Kahvia ja kasa kirjoja. Siinäpä varmaan ne tärkeimmät. Mulla on lisäksi kukkakaalipitsa uunissa ja kohta päästään syömään. Ehkä käydään vielä illan pimennyttyä pienellä kävelyllä, jos jaksetaan. Sitten alkaakin jo olla viikonloppu pulkassa. 

Tässä parin päivän aikana on tullut tehtyä hyviä hankintoja talvea varten ja laitettua kotiakin vähän syksyisempään kuosiin. Eilen tein täydennystä vaatekaappiin ja tänään kävin Tigerissa  täydentämässä kynttilävarastoni. Kotimatkan varrella poikkesin vielä kirpparilla, josta nappasin vähän lukemista pimenevien iltojen ratoksi. Nyt vaan pitäisi päättää, aloittaako F. Scott Fitzgeraldista vai Umberto Ecosta.