maanantai 18. huhtikuuta 2016

Mattodraamaa


Olen jo varmaan monta kertaa todenut, että ruma vanha kokolattiamatto aihettaa kodissamme päänvaivaa. Jälleen kerran päätin koittaa uutta taktiikkaa tämän ongelman selättämiseksi. Otin mallia makuuhuoneesta, jossa on yllättävän hyvin toiminut kerrostettu tyyli. Kaikkihan alkoi siitä, kun olin täysin tuskastunut kupruilevaan kokolattiamattoon ja epäonnistuneisiin yrityksiin saada pienet puuvillamatot pysymään sen päällä paikoillaan rutistumatta. Matot olivat myös liian pienet peittämään kaikkia lattia ongelmakohtia. Koska sillä hetkellä ei ollut budjettia suureen ja paksuun villamattoon, joka olisi vrmasti pysynyt hyvin paikoillaan ja peittänyt tarpeeksi, päätin epätoivoissani kokeilla kirpparilta hankkimaani intianpuuvillaista päiväpeittoa lattialle. Hain rautakaupasta mattoteippiä ja kiinnitin sen avulla peitteen kokolattiamattoon. Se oli varsin hikistä hommaa, kun peite piti pingottaa niin tiukaksi kuin mahdollista, mutta lopulta se oli ja pysyi paikoillaan oikein hyvin. Koska peite tietysti on aika paljon littanampi kuin oikea matto, näyttää se hieman orvolta yksinään. Sopiva lopputulos syntyi, kun kerrostin pikkumatot peitteen päälle. 


Olohuoneessa olen kokeillut ensin kahta puuvillamattoa, joulunaikoihin lehmäntaljaa ja hiljattain päädyin taas teippaushommiin, sillä kaapissa odotteli vielä toinen samanmoinen raidallinen intianpuuvillapeite kuin makuuhuoneessakin. Nyt viimeisimpänä silauksena asetin puuvillamatot poikittaissuunnassa peitteen päälle. Joskos tämä draama nyt viimein olisi mattojen osalta tässä. Kunnollisiin mattoihin panostetaan mieluummin sitten seuraavassa asunnossa, jossa toivottavasti onkin sitten ihan oikeat lattiat. Musta nimittäin tuntuu, että olen saanut kokolattiamatoista tarpeekseni loppuelämäkseni.


4 kommenttia:

  1. Ihailtavaa kekseliäisyyttä! :) Tuollainen kerroksellisuus luo kodikasta tunnelmaa. Ja itseasiassa olet kyllä onnistunut ainakin valokuvissa häivyttämään sen kokolattiamaton olemassaolon, sillä en ole tainnut siihen koskaan kiinnittää mitään huomiota. Mä tuskailen myös aina välillä vähän saman ongelman/ärsytyksen kimpussa, sillä en voi sietää mun parkettilattian punertavaa sävyä. :D Seuraavassa kodissa sitten ehdottomasti jotain muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain kumman syystä kokolattiamatto ei näytä pahalta kuvissa. Kamera antaa anteeksi suurimmat kohoumat ja tahrat. Oikeassa elämässä ne ne kyllä näkyvät maton pinnassa tosi hyvin. Onneksi silmä tottuu lopulta kaikkeen.

      Poista
  2. Hei vaan! Onpa sinulla viehättävä koti! Olen Suomessa asuva freelancer-kuvaaja ja teen sisustusjuttuja myös ulkomailla sijaitsevista suomalaiskodista. Jos aihe kiinnostaa sinua, niin ota yhteyttä photosbysari@gmail.com, ja jutellaan lisää.

    Mukavaa viikon jatkoa toivottaen,

    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari. Kiitos kehuista :) Vastaan sinulle sähköpostilla.

      Poista