lauantai 2. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen lämmin kevätpäivä ja erään aikakauden loppu


Täydellisen aurinkoinen kevätpäivä päättyi harmaaseen sateiseen iltaan. Onneksi ensimmäiset pisarat putosivat vasta siinä vaiheessa, kun oltiin jo ihan kotiovella. Käytiin tänään Chelseassa shoppailemassa oikein luvan kanssa ja tarkoituksellisesti. Poikkikselle piti nimittäin löytää toimistokelpoista vaatetta ja sitä varten käytiin mm. T. M. Lewinillä hankkimassa kunnollisia kauluspaitoja. 
Tässä on ilmassa sellaista aikakauden loppumisen fiilistä. Ensi viikosta lähtien me ollaan ihan ensimmäistä kertaa molemmat töissä toimistossa ja ns. toimistoaikaan. Tähän saakka poikaystävä on tehnyt kolmivuorotyötä. Jatkossa meillä on paljon enemmän yhteistä aikaa ja yleensä kaikki viikonloput vapaita. Kevät tuo tullessaan siis monen monta yhteistä viikonloppukävelyä. Toisaalta asialla on myös kääntöpuolensa ja vähemmälle jäävät nyt mun järjestämät tyttöjen illat ja röhnääminen sohvalla Benin, Jerryn ja romanttisten komedioiden kera. Siitä huolimatta, nyt on hyvä näin, sillä vuorotyö on tosiaan rasittanut poikkiksen terveyttä ja mielialaa. Uskon, että molemmat vielä hyödymme siitä, että toinen saa säännöllisen elämänrytmin ja kunnolliset yöunet. 

2 kommenttia:

  1. Onnea! Kolmivuorotyö on kyllä tosi kuluttavaa elimistölle - toki on yksilöllistä, mutta lähipiirissä on muutamia tosi huonoja kokemuksia. Toivottavasti lisääntynyt yhteinen aika voimaannuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että siirtyminen säännölliseen unirytmiin tulee antamaan paljon uutta energiaa. Ja samalla minä saan paremmat unet, kun en joka yö herää siihen, kun toinen tulee kotiin tai vastaavasti en aamulla herää tuntia ennen omaa kellonsoittoa siihen, kun toinen käy suihkussa ja lähtee aamuvuoroon.

      Poista