Tarina jatkuu

Höpöttely jatkuu (vaikkakin alkuun verkalleen) 

täällä.  Tervetuloa!

Kaunis Kiseleff

Maalausurakan keskeltä päivää!

Odotellaan, että maali kuivuu. Minä bloggaan ja mies nukkuu erittäin epämukavan näköisesti tuolissa, joka itse asiassa näkyy näissä kuvissa. Siis oikeesti! Jalat muuttolaatikon päällä pitkällään ja pää nojaten keittiön oveen. Jotkut onnelliset ne pystyy näköjään nukahtamaan ihan mihin tahansa. 

Kämpässä on täys kaaos juuri nyt. Suurin osa kamoista on pakattu ja laatikoita on kaikkialla. Kaikki on tietysti keskellä huonetta, jotta seinien luo olisi vapaa pääsy. Siksi onkin kiva postata pari kuvaa ajalta, jolloin kaikki oli vielä paikallaan. 

Sain viime Suomen reissulla nimpparilahjaksi Finlaysonin Kiseleff-torkkupeiton. Valitsin kahdeta värivaihtoehdosta sinisemmän. Huomaan, että muutenkin silmäni lepää tällä hetkellä kaikessa siniharmaassa. Mielelläni soisin, että tässä olisi tulevan kotimme värimaailma. 

Kohti parempaa arkea

Arki. 
Parhaimmillaan tasaisen sujuvaa ja miellyttävän pehmeää kuin vaahto cappucinon päällä, pahimmillaan loppumaton velvollisuuksien virta, josta pääsee pois vain niinä pimeän tunteina, jolloin päänuppi kohtaa tyynyn ennen kuin kaikki alkaa taas alusta uudestaan. 

Uskon kuitenkin, että arki voi olla elämän parasta aikaa. Mikään juhla tai hulppea luksusloma ei pysty hyvittämään sitä, jos suurin osa tavallisesta elämästä on jotenkin liian hankalaa tai epämiellyttävää.  

Olen aivan innoissani siitä, että muuton tuoman elämänmuutoksen myötä pystyn itse muokkaamaan arkeni juuri sellaiseksi kuin haluan. Siirryn toimistosta kokonaan etätyöhön ja palkollisesta alihankkijaksi. Enää olekaan sidottu tiettyihin työaikoihin, eikä kukaan hengitä niskaan niin kauan kun sovitut tehtävät tulevat hoidetuksi. Kaikki tämä tuntuu uskomattoman hienolta, palkitsevalta ja ennen kaikkea motivoivalta. Viime vuosina kun mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään ja oman arjen sisältöön on olleet niin  pienet. Käytännössä koko elämä on pyörinyt työaikojen saneleman rytmin mukaan. Pakko aloittaa yhdeksältä, pakko pitää tunnin ruokatauko ja lopettaa saa aikaisintaan puoli kuudelta. Sitten vähintään tunnin ja vartin matka kotiin, ruokaa napaan, pientä järjestelyä, iltatoimet ja nukkumaan. Seuraavana aamuna kuudelta ylös ja sama uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan. 

Mikä vapaus onkaan aloittaa työt jo kahdeksalta.
 Hupsista, olinkin nopeampi kuin kuvittelin, työt tulikin hoidettua kuudessa tunnissa eikä kahdeksassa, eipä mitään, ei ole ketään sakottamassa ripeydestä kaatamalla lisätöitä niskaan, jotta saadaan varmasti lakisääteinen 7,5 tuntia tänäänkin täyteen. Sen sijaan voin kävellä lähikauppaan, ostaa pihvit lihatiskiltä ja tehdä tällä kertaa hiukan paremman aterian, koska aikaa on. Ja sitähän se hyvä arki on. Aikaa. Sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Sen verran, että ehtii lukea sanomalehden, valmistaa itse ruuan, hakea tuoreet ainekset torilta, kattaa pöydän ja vielä tiskata tiskitkin. Illalla voi mennä nukkumaan hyvillä mielin, sillä tänään olen tehnyt työtä, lukenut, oppinut uutta, ymmärtänyt, keskustellut, kohdannut ihmisen, edes yhden, istunut, seissyt, kävellyt, kurkottanut, mennyt kyykkyyn, poiminut kurkunpalasen lattialta, rutistanut rakasta ihmistä, antanut suukon ja vastaanottanut sellaisen.
Mitä lähemmäs tätä maalia mennään, sitä vaikeammalta tuntuu odottaminen. Vähän aikaa pitää jaksaa odottaa vielä. 

Viime hetkiä

Viime hetket Lontoossa alkavat olla käsillä. 

Vielä kaksi viikkoa töitä ja sen jälkeen koittaa loma ja loman jälkeen vihdoin muutto. Muuttofirma noutaa tavarat sillä aikaa, kun lomailen Suomessa. Suomesta palaankin sitten, en Lontooseen, vaan Tshekkiin. Jännää. 

Olen ollut yleisesti reippaalla ja odottavaisella mielellä muuton suhteen. Varsinkin brexit-uutisen iskettyä kunnolla tajuntaan, on pois muuttaminen alkanut tuntua entistäkin paremmalta päätökseltä. Siitä huolimatta tunsin eilen pienen haikeuden pistoksen ensimmäisiä muuttolaatikoita pakatessani. Tiedän, että tulen voittamaan todella paljon elämänlaadussa ja minulla tulee olemaan paljon nykyistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työolosuhteisiin ja työaikoihin, mutta toisaalta on myös monia asioita ja ihmisiä, jotka eivät enää tule olemaan läsnä päivittäisessä elämässäni. You win some, you lose some. 

Muuton jälkeen ollaan muuten jonkin aikaa "kodittomia". Aluksi majoitutaan väliaikaisesti anoppilaan. Päädyttiin tähän ratkaisuun, jotta voimme rauhassa laittaa paperiasiat järjestykseen ja käydä katsomassa asuntoja ja tutustua eri kaupunginosiin. Tuleva koti halutaan valita harkiten. Kriteerejä on aika monta, eikä viime vuosien muuttotahdin (6 muuttoa alle 5 vuodessa) väsyttäminä haluttaisi ihan heti muuttaa pois uudesta kodista. 

Miten blogin käy? Se jää nähtäväksi vielä. Joka tapauksessa, tältä erää mukavaa viikonloppua näiden uudella objektiivilla kuvattujen kuvien myötä. 

Ajatuksia kotitoimistosta...ja säästä

Juuri nyt tuntuu vaikealta uskoa, että on kesäkuu. Tällä viikolla nimittäin aurinko ei ole näyttäytynyt vielä kertaakaan. Tiistaiaamuinen rankkasade kasteli niin pahasti, että vielä töistä lähtiessäkin oli kengät märkänä. Ja ikään kuin loppuhuipennukseksi, kävin juuri äsken vääntämässä lämmön päälle. Ei tunnu ollenkaan hullummalta ajatukselta sujahtaa viltin alle miettimään vähän suunnitelmia tulevan kodin varalle. 

Olen viime aikoina kerännyt Pinterest-taululle erilaisia kotitoimistoideoita. Tulemme molemmat työskentelemään suurimmaksi osaksi kotoa käsin, joten työpisteiden suunnittelu on ihan ensimmäisiä mietittäviä asioita. Tässä ideoita keräillessäni olen tullut huomanneeksi, miten vaikeaa on löytää kuvia, joissa olisi oikeasti kauniita ja käyttökelposia ideoita. Jokapäiväiseen työskentelyyn, kun ei ainakaan itselleni sovellu mikään Eamesin muovituoli ja pöydälle koristeiden sekaan asetettu läppäri, vaan tarvitaan kunnollinen työtuoli säädettävine selkä- ja käsinojineen sekä iso näyttö ja paljon pöytätilaa. 

Estetiikka on kuitenkin tärkeää, varsinkin siinä tapauksessa, jos työhuone on muussakin kuin työkäytössä. Haaveilen seinän kokoisesta kirjahyllystä ja työhuone saisi muutenkin muistuttaa enemmän vanhaa kirjastoa kuin toimistoa. Näkisin siellä mielelläni jykevän puisen konttoripöydän, ruskeanahkaisen toimistotuolin, itämaisen maton, vanhan laiskalinnan, tummat puolipaneelit ja ripauksen messinkisiä yksityiskohtia siellä täällä.

Jotakin tämän tyyppistä. 

Päiväretki Chiddingstoneen

Tehtiin sunnuntaina pieni päiväretki uskomattoman kauniisiin Kentin maalaismaisemiin. Suuntana oli Chiddingstonen linna. Autottomia, kun ollaan, hypättiin London Bridgellä Tonbridgen junaan ja jäätiin pois Penshurstin asemalla. Lähdettiin matkaan sillä ajatuksella, että jos linna vaikuttaa olevan liian kaukana asemasta, niin soitetaan taksi. Päivä oli kuitenkin aurinkoinen ja seutu vaikutti todella kauniilta,  joten päätettiin kävellä noin tunnin matka asemalta linnalle. 

Matkan varrella tuli nähtyä ainakin hevosia, lampaita, lehmiä ja kanoja. Lisäksi tehtiin Chiddingstonen kylässä tuttavuutta yhden uteliaan kissan kanssa. 

Kylä oli pieni. Siis todella pieni. Alla olevassa kuvassa näkyykin lähestulkoon kaikki oleellinen. Pieni kadun pätkä, jonka toisella puolella kirkko ja hautausmaa ja toisella puolella postitoimisto, kauppa ja teehuone. Siinäpä se.

Itse linna ei ollut valtavan suuri, mutta kaunis ja hienosti säilytetty. Ympäröivä puisto oli niin ihana, että päätettiin syödä eväät siellä. Oli muuten mahtavaa, että saatiin nauttia ihan omasta rauhasta. Siinä istuskellessa tuli nimittäin mieleen, että jos nyt oltaisiin Lontoossa puistopiknikillä kauniina päivänä, niin naapuriseurue löytyisi suunnilleen kolmen metrin päässä. 

Myönnän, että mulla on nyt kauhea hinku ammentaa mahdollisimman paljon Englannin antimia. Nimenomaan Englannin, ei niinkään Lontoon, koska tänne on helppo tulla koska tahansa ja silloin voi taas nauttia Lontoosta täysin siemauksin, mutta kauemmas on ehkä vähän hankalampi lähteä sitten, kun me ei enää asuta täällä. Tässä onkin jos jonkinlaista pientä päiväretkeä suunnitteilla tälle kesälle. Tarkoitus olisi lähteä mihin suuntaan tahansa vain junalla pääsee muutamassa tunnissa. Onneksi useimmiten ei tosiaan tarvitse lähteä kovin kauas, koska alle kahden tunnin junamatkan päässä Lontoosta on vaikka kuinka paljon linnoja, kartanoita ja kauniita pikkukyliä.  

Kuulumisia ja vähän uutisiakin

 Oho, toukokuu on jo lähes hurahtanut ohitse. Jälleen kerran löydän itseni pohtimasta, mihin ihmeeseen se aika taas oikein meni. Viime aikoina on ollut vieraita kylässä ja viikonloppuisin paljon kaikenlaista ohjelmaa muutenkin. Siinäpä se aika kaiketi on vierähtänyt. Olen myös halunnut antaa aikaa ihan vaan Lontoosta ja keväästä nauttimiselle. Jotkut ehkä muistavat, että juttelin joulun jälkeen pois muutosta ja nyt asia on tässä viime kuukausien aikana muovautunut ihan todelliseksi suunnitelmaksi. 

Olen neuvotellut työpaikan kanssa itselleni etätyömahdollisuuden ja muutamme sopivan ajankohdan tullen poikaystävän kotikaupunkiin Brnoon. Koska poikkiksen apua kaivataan siellä hänen perheensä yrityksessä ja oma työni ei ole maantieteelliseen paikkaan sidottua, päätimme tarttua tilaisuuteen. Arki tulee varmasti helpottumaan ainakin ajankäytöllisesti todella paljon. Se onkin hyvä, sillä monen monta muuta uutta asiaa tulee omaksuttavaksi, ihan kielenopiskelusta lähtien. Onneksi sentään työ pysyy samana, että on  elämässä jotakin tuttua ja turvallistakin. 

Tämä jää siis osaltamme viimeiseksi Lontoon kevääksi. Viimeiset kuukaudet olen sulatellut mielessäni lähtöä ja pohtinut sitä monelta kantilta. Kaikenkaikkiaan, olen lähdössä haikein, mutta toiveikkain ja innostuneinkin mielin. Muutto tuo mukanaan paljon positiivista, kuten paremman balanssin työn ja vapaa-ajan välillä, paremman elämänlaadun mm. asumisen, harrastusten ja vapaa-ajan vieton suhteen. 

En varmasti tule kaipamaan ruuhkametroa, ostoskatujen tungosta, ylihinnoiteltuja asuntoja enkä kaduilla lojuvia roskia, mutta rauhallisia sunnuntaikävelyjä Kensingtonissa ja Notting Hillissä, sekä keväisin kukkivia kirsikkapuita kylläkin. Ja sitten tietysti niitä, minkä takia olen jo monet itkut itkenyt, eli ystäviä. Voi hyvänen aika, miten tuleekaan ikävä ystäviä.

Kaikesta huolimatta, on vaan pakko uskoa ja luottaa siihen, että todelliset ystävät pysyvät välimatkasta huolimatta ja elämä tuo aina mukanaan myös uusia.