Kohti parempaa arkea

Arki. 
Parhaimmillaan tasaisen sujuvaa ja miellyttävän pehmeää kuin vaahto cappucinon päällä, pahimmillaan loppumaton velvollisuuksien virta, josta pääsee pois vain niinä pimeän tunteina, jolloin päänuppi kohtaa tyynyn ennen kuin kaikki alkaa taas alusta uudestaan. 

Uskon kuitenkin, että arki voi olla elämän parasta aikaa. Mikään juhla tai hulppea luksusloma ei pysty hyvittämään sitä, jos suurin osa tavallisesta elämästä on jotenkin liian hankalaa tai epämiellyttävää.  

Olen aivan innoissani siitä, että muuton tuoman elämänmuutoksen myötä pystyn itse muokkaamaan arkeni juuri sellaiseksi kuin haluan. Siirryn toimistosta kokonaan etätyöhön ja palkollisesta alihankkijaksi. Enää olekaan sidottu tiettyihin työaikoihin, eikä kukaan hengitä niskaan niin kauan kun sovitut tehtävät tulevat hoidetuksi. Kaikki tämä tuntuu uskomattoman hienolta, palkitsevalta ja ennen kaikkea motivoivalta. Viime vuosina kun mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään ja oman arjen sisältöön on olleet niin  pienet. Käytännössä koko elämä on pyörinyt työaikojen saneleman rytmin mukaan. Pakko aloittaa yhdeksältä, pakko pitää tunnin ruokatauko ja lopettaa saa aikaisintaan puoli kuudelta. Sitten vähintään tunnin ja vartin matka kotiin, ruokaa napaan, pientä järjestelyä, iltatoimet ja nukkumaan. Seuraavana aamuna kuudelta ylös ja sama uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan. 

Mikä vapaus onkaan aloittaa työt jo kahdeksalta.
 Hupsista, olinkin nopeampi kuin kuvittelin, työt tulikin hoidettua kuudessa tunnissa eikä kahdeksassa, eipä mitään, ei ole ketään sakottamassa ripeydestä kaatamalla lisätöitä niskaan, jotta saadaan varmasti lakisääteinen 7,5 tuntia tänäänkin täyteen. Sen sijaan voin kävellä lähikauppaan, ostaa pihvit lihatiskiltä ja tehdä tällä kertaa hiukan paremman aterian, koska aikaa on. Ja sitähän se hyvä arki on. Aikaa. Sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Sen verran, että ehtii lukea sanomalehden, valmistaa itse ruuan, hakea tuoreet ainekset torilta, kattaa pöydän ja vielä tiskata tiskitkin. Illalla voi mennä nukkumaan hyvillä mielin, sillä tänään olen tehnyt työtä, lukenut, oppinut uutta, ymmärtänyt, keskustellut, kohdannut ihmisen, edes yhden, istunut, seissyt, kävellyt, kurkottanut, mennyt kyykkyyn, poiminut kurkunpalasen lattialta, rutistanut rakasta ihmistä, antanut suukon ja vastaanottanut sellaisen.
Mitä lähemmäs tätä maalia mennään, sitä vaikeammalta tuntuu odottaminen. Vähän aikaa pitää jaksaa odottaa vielä.