keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kuinka ainokainen tomaatti tarjoillaan ja muita kertomuksia

Kesälomailu  on ollut taas avartavaa aikaa. Suomessa vietetyn viikon jälkeen tulimme kumpikin siihen tulokseen, että ensi kesänä haluttaisiin asua asunnossa, jossa on oma piha. 

Ollaan taidettu saada pieni puutarhakärpäsen purema siitä, että tämän kesän aikana on ihan oikeasti saatu parvekkeella jotakin kasvamaankin. Mielessä on alkanut kytemään sellainen ajatus, että puutahanhoito vähän isommassa mittakaavassa voisi olla oikein kiva yhteinen harrastus. Nykyinen parveke on kuitenkin niin kapea, ettei siellä mahdu paljoa kasvattamaan, eikä varsinkaan aikaa viettämään. Kaksi ihmistä ei millään mahdu liikkumaan siellä ilman yhteentörmäystä. 



Kas siellä he ovat, kaksi kypsään ikään ehtinyttä pienokaista. Söin yhden ja jätin toisen poikaystävän poimittavaksi. Olen oikeasti aika yllättynyt siitä, että nuo tosiaankin kypsyivät, koska ne ovat kasvaneet ilman kasvihuoneen suojaa, eikä ollut lainkaan varmaa, riittäisikö lämpö kypsyttämään tomaatit. 


      


Aloitin jo innoissani puutarha-aiheisen Pinterest-kansion. Periaatteessa Englanti on puutarhojen luvattu maa ja puutarhanhoito on osa perienglantilaista kulttuuria, mutta Lontoo on kyllä vähän asia erikseen. Ei sillä, etteikö täältä puutarhoja löytyisi, mutta niiden koko ja kunto onkin sitten asia erikseen, erityisesti, kun on vuokra-asunnosta kysymys. Toiveissa siintäisi kohtuuhintainen 2 makuuhuoneen asunto omalla pihalla, lautalattiolla (tai mikä vaan materiaali, kunhan ei kokolattiamatto) ja valkoisella keittiöllä alueelta, jossa uskaltaa pimeälläkin liikkua. Koska ensimmmäisestä ja viimeisestä kriteeristä ei oikein voi kauheasti joustaa, saattaa olla, että keittiötä ja lattiaa joutuu katsomaan läpi sormien. Ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä, sattuuhan niitä löytöjäkin joskus kohdalle. 


2 kommenttia:

  1. Olen itsekin Lontoossa asunut, ja pihan silloinkin halusin, joten päädyimme asumaan Muswell Hilliin. Kaukana se oli, mutta olipahan piha :) Siellä se pihan laitto, kasvit, kasvatus, kaikki - on paljon suotuisampaa kuin täällä Suomessa. Talvi leppoisampi, you know :) Välillä haaveilen, että saisin pihaa laittaa siellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna ja tervetuloa! Muswell Hill on ainakin tietääkseni tosi kivaa aluetta, eikä se mun mielestä edes niin kauhean kaukana ole, mutta mä olenkin asunut mm. Edmonton Greenissä aikoinani :D
      Puutarhat on tosiaan briteille tärkeitä ja kohta neljä vuotta Lontoossa asuttuani, olen kyllä alkanut ymmärtää miksi. Nyt haaveilen itsekin siitä, että meillä olisi pieni vihreä keidas, jossa kaupungin ihmisvilinä ja hyörinä pysyisi, jos ei nyt kaukana, niin ainakin siellä aidan takana. Kaipaan pihaa, jota laittaa ja jossa saisi myös olla ihan rauhassa ja itsekseen.

      Poista