Perjantai-illan huumaa

Tylsimys täällä hei! Taidan tosiaan olla sellainen, ainakin työkavereiden mielestä. Jouduin nimittäin taas eilen selittämään yhdelle kollegalle, miksi en halua jäädä työpäivän jälkeen perjantaidrinkeille, vaan menen paljon mieluummin suoraan kotiin. Vastaanotto on joka kerta yhtä hölmistynyt. Kuka nyt kotiinsa haluaisi mennä? 

Niin, miksi tosiaan? No siksi, että töissä joutuu muutenkin viettämään aivan järjettömän paljon aikaa. Työt ja työmatka verottavat päivästä niin suuren osan, että arkena ei yksinkertaisesti ole aikaa harrastuksille, ystäville, parisuhteelle tai, no oikeastaan millekään. Itse olen arkisin kotona puoli seitsemältä, jos hyvin käy ja vasta seitsemän jälkeen, jos liikenne takkuaa.

Ainoa todellinen vapaa-aika on viikonloppuisin. Miksi lykkäisin viikonlopun aloittamista sekunnillakaan, kun se muutenkin tuntuu aina loppuvan liian aikaisin? 

Työkavereita näkee aivan riittävästi työajallakin ja sitten taas niitä ihmisiä, joista oikeasti haluaisi nähdä, näkee aivan liian harvoin. Meillä on töissä vielä lisäksi sellainen tapa, että perjantaisin jäädään toimistolle hengaamaan. Jaksaisin vielä ehkä innostua pubiin lähtemisestä, mutta toimistolla en kyllä viitsisi notkua yhtään pidempään kuin on tarvis. 

Tätä kaikkea en kuitenkaan kollegalle sanonut, vaan selitin kohteliaasti, että tykkään mennä kotiin ja minulla on yleensä suunniteltuna kaikenlaista kivaa kotiin liittyvää tekemistä perjantai-illaksi. 

Kerroin sitten, että mulla on yleensä tapana aloittaa viikonloppu ostamalla kukkakimppu kotiin. Saatan tehdä kierroksen lempikaupoissa ja tehdä kivoja löytöjä, niin kuin eilen, kun löysin outletista edulliset lakanat. Jos poikaystävä ei ole töissä, teemme treffit ruokakauppaan ja ostamme viikonlopuksi jotakin vähän parempaa syötävää, kuten vaikkapa jotakin hyvää juustoa. 

         

Kotona sitten siivoilen rauhassa, jos on tarvetta. Laitan koneellisen pyykkiä pyörimään ja järjestelen paikkoja. Haluan aloittaa viikonlopun siistissä ja kauniissa kodissa, jotta lauantaiaamun koittaessa ei tarvitsisi enää huolehtia muusta kuin siitä, joisinko kahvini sohvalla vai pöydän ääressä. 

Lopuksi pöyhin ja järjestelen sohvatyynyt ja illan päätteeksi käperryn mukavasti sohvannurkkaan lehden tai hyvän kirjan kanssa. 

Yleensä tämän selityksenkin jälkeen saan osakseni vähän hölmistyneen katseen. Täällä kun ei ole tapana sisustaa ja laittaa kotia samalla tavalla kuin Suomessa. Ensinnäkään monellakaan ikäiselläni kollegalla ei ole omaa kotia. Ei siis edes "omaa" vuokra-asuntoa, niin kuin meillä, vaan tosi monella on vain huone jaetussa vuokrakämpässä ja ymmärtäähän sen, ettei siellä viihdy samalla tavoin kuin asunnossa, joka on vain omassa käytössä. Täällä ei myöskään ehkä ole tapana sisustaa vuokra-asuntoja juurikaan. Suurin osa vuokra-asunnoista kun on kalustettuja. Mieluummin eletään sen kanssa, mitä on ja odotellaan, että ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa on varaa siihen omistusasuntoon, jota sitten ehkä laittaa ja rempata. 

En tiedä, onko meillä koskaan varaa ostaa asuntoa Lontoosta, mutta en ole aikonut jäädä odottelemaan. Kuitenkin niin pienillä keinoilla ja suhteellisen pienellä vaivalla ja budjetilla voi saada todella paljon aikaan, vaikka asunto ei olisikaan oma. Ja kyllä niiden vuokranantajan huonekalujenkin kanssa oppii pärjäämään, kun vähän käyttää kekseliäisyyttä. Miksi odotella, kun voi elää kauniisti tässä ja nyt. 

Aurinkoista ja kaunista kevätviikonloppua!