sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Viikonloppuaamiainen


Mun normaali, jokapäiväinen ruokavalioni on varsin hiilihydraattitietoinen. Pasta, peruna, riisi tai viljat eivät kuulu mun arkiruokavaliooni. Syön pääosin itse valmistuttua ruokaa ja ateriat koostuvat vähähiilihydraattisista kasviksista ja suhteellisen rasvaisesta lihasta. Lisäksi juon proteiinijuoman joka aamu. Tämä on siis se perussetti, jolla arkena mennään. Olen kuitenkin antanut itselleni luvan syödä yhtenä päivänä viikossa ihan mitä huvittaa. Aika usein käyn kahvilla kaverin kanssa ja nautin siinä samalla jonkun leivonnaisen. Tykkään myös kovasti leipomisesta ja sitä tuleekin tehtyä ainakin kerran kuussa ja joskus useamminkin. Eilen aamulla päätettiin kuitenkin hakea lähikaupasta tuoreet suklaacroisantit kahvin kanssa. Hyvää oli, mutta kyllä sen selkeästi huomaa, miten tuollainen hillarihöttö vaikuttaa verensokeritasoon. Ensin mennään kovaa ylös ja sitten tullaan vielä kovempaa alas. Enpä jaksaisi sellaista jojoilua joka päivä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti