sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Jotakin uutta makkariin


Tiedättekös sen tunteen, kun on pyöritellyt jossakin tilassa mööpeleitä ja tavaroita ihon tuhottoman kauan ja sitten, kun vihdoin kaikki sisustuspalapelin palaset loksahtavat kohdalleen, haluaisikin ottaa ihan alusta ja muuttaa kaiken aivan toisenlaiseksi? Näin kävi mulle taas kerran. 

Olen periaatteessa ratkaissut kaikki huoneen sisustusongelmat, kuten esimerkiksi lattian ja kalusteiden sijoittelun, mutta silti jokin tökkii. Ihan kivaltahan se näyttää, mutta jotenkin tylsältä ja hailakalta. 
Olen puhunut tummista ja voimakkaista väreistä varmaan jo vuoden, mutta siltikään en ole saanut toimeksi ryhtyä maalaushommiin. Tai sitten vaan vähän jänistän niin radikaalia muutosta. 


Ihan ensimmäiseksi tulee ongelmaa mieleen. Ensinnäkin, en haluaisi maalata sänkyseinän kuvioita pois näkyvistä. Tykkään kuviosta, mutta haluaisin siihen isommat värikontrastit. Seinän kuviomaalaaminen oli kuitenkin tosi iso urakka, enkä millään jaksaisi ryhtyä hommaan uudestaan. Toisekseen, väri johon nyt olen mieltynyt, on se sellainen hieman harmaaseen taittuva tumman sininen, mitä nyt näkee kaikkialla. Ja mulla on aina periaatteellinen ongelma niiden juttujen kanssa, joita näkee kaikkialla. Tykkään välillä vähän liikaa olla vastarannan kiiski. 

Tällä hetkellä kuitenkin haaveilen siitä savunsinisestä seinästä ja samettisesta topatusta sinapinkeltaisesta sängynpäädystä. Suunnilleen siis näistä väreistä. Nyt en vaan oikein osaa päättää, että pitäisikö koittaa tuoda niitä voiakkaampia värejä ja kontrasteja esimerkiksi tekstiileillä, vai pitäisikö vaan ronskisti ryhtyä maalaushommiin. 

Mitä te olette mieltä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti