sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kaunis Kiseleff



Maalausurakan keskeltä päivää!
Odotellaan, että maali kuivuu. Minä bloggaan ja mies nukkuu erittäin epämukavan näköisesti tuolissa, joka itse asiassa näkyy näissä kuvissa. Siis oikeesti! Jalat muuttolaatikon päällä pitkällään ja pää nojaten keittiön oveen. Jotkut onnelliset ne pystyy näköjään nukahtamaan ihan mihin tahansa. 

Kämpässä on täys kaaos juuri nyt. Suurin osa kamoista on pakattu ja laatikoita on kaikkialla. Kaikki on tietysti keskellä huonetta, jotta seinien luo olisi vapaa pääsy. Siksi onkin kiva postata pari kuvaa ajalta, jolloin kaikki oli vielä paikallaan. 

Sain viime Suomen reissulla nimpparilahjaksi Finlaysonin Kiseleff-torkkupeiton. Valitsin kahdeta värivaihtoehdosta sinisemmän. Huomaan, että muutenkin silmäni lepää tällä hetkellä kaikessa siniharmaassa. Mielelläni soisin, että tässä olisi tulevan kotimme värimaailma. 


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kohti parempaa arkea


Arki. 
Parhaimmillaan tasaisen sujuvaa ja miellyttävän pehmeää kuin vaahto cappucinon päällä, pahimmillaan loppumaton velvollisuuksien virta, josta pääsee pois vain niinä pimeän tunteina, jolloin päänuppi kohtaa tyynyn ennen kuin kaikki alkaa taas alusta uudestaan. 
Uskon kuitenkin, että arki voi olla elämän parasta aikaa. Mikään juhla tai hulppea luksusloma ei pysty hyvittämään sitä, jos suurin osa tavallisesta elämästä on jotenkin liian hankalaa tai epämiellyttävää.  



Olen aivan innoissani siitä, että muuton tuoman elämänmuutoksen myötä pystyn itse muokkaamaan arkeni juuri sellaiseksi kuin haluan. Siirryn toimistosta kokonaan etätyöhön ja palkollisesta alihankkijaksi. Enää olekaan sidottu tiettyihin työaikoihin, eikä kukaan hengitä niskaan niin kauan kun sovitut tehtävät tulevat hoidetuksi. Kaikki tämä tuntuu uskomattoman hienolta, palkitsevalta ja ennen kaikkea motivoivalta. Viime vuosina kun mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään ja oman arjen sisältöön on olleet niin  pienet. Käytännössä koko elämä on pyörinyt työaikojen saneleman rytmin mukaan. Pakko aloittaa yhdeksältä, pakko pitää tunnin ruokatauko ja lopettaa saa aikaisintaan puoli kuudelta. Sitten vähintään tunnin ja vartin matka kotiin, ruokaa napaan, pientä järjestelyä, iltatoimet ja nukkumaan. Seuraavana aamuna kuudelta ylös ja sama uudestaan, ja uudestaan ja uudestaan. 





Mikä vapaus onkaan aloittaa työt jo kahdeksalta.
 Hupsista, olinkin nopeampi kuin kuvittelin, työt tulikin hoidettua kuudessa tunnissa eikä kahdeksassa, eipä mitään, ei ole ketään sakottamassa ripeydestä kaatamalla lisätöitä niskaan, jotta saadaan varmasti lakisääteinen 7,5 tuntia tänäänkin täyteen. Sen sijaan voin kävellä lähikauppaan, ostaa pihvit lihatiskiltä ja tehdä tällä kertaa hiukan paremman aterian, koska aikaa on. Ja sitähän se hyvä arki on. Aikaa. Sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Sen verran, että ehtii lukea sanomalehden, valmistaa itse ruuan, hakea tuoreet ainekset torilta, kattaa pöydän ja vielä tiskata tiskitkin. Illalla voi mennä nukkumaan hyvillä mielin, sillä tänään olen tehnyt työtä, lukenut, oppinut uutta, ymmärtänyt, keskustellut, kohdannut ihmisen, edes yhden, istunut, seissyt, kävellyt, kurkottanut, mennyt kyykkyyn, poiminut kurkunpalasen lattialta, rutistanut rakasta ihmistä, antanut suukon ja vastaanottanut sellaisen.
Mitä lähemmäs tätä maalia mennään, sitä vaikeammalta tuntuu odottaminen. Vähän aikaa pitää jaksaa odottaa vielä. 






perjantai 8. heinäkuuta 2016

Viime hetkiä


Viime hetket Lontoossa alkavat olla käsillä. 
Vielä kaksi viikkoa töitä ja sen jälkeen koittaa loma ja loman jälkeen vihdoin muutto. Muuttofirma noutaa tavarat sillä aikaa, kun lomailen Suomessa. Suomesta palaankin sitten, en Lontooseen, vaan Tshekkiin. Jännää. 


Olen ollut yleisesti reippaalla ja odottavaisella mielellä muuton suhteen. Varsinkin brexit-uutisen iskettyä kunnolla tajuntaan, on pois muuttaminen alkanut tuntua entistäkin paremmalta päätökseltä. Siitä huolimatta tunsin eilen pienen haikeuden pistoksen ensimmäisiä muuttolaatikoita pakatessani. Tiedän, että tulen voittamaan todella paljon elämänlaadussa ja minulla tulee olemaan paljon nykyistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työolosuhteisiin ja työaikoihin, mutta toisaalta on myös monia asioita ja ihmisiä, jotka eivät enää tule olemaan läsnä päivittäisessä elämässäni. You win some, you lose some. 


Muuton jälkeen ollaan muuten jonkin aikaa "kodittomia". Aluksi majoitutaan väliaikaisesti anoppilaan. Päädyttiin tähän ratkaisuun, jotta voimme rauhassa laittaa paperiasiat järjestykseen ja käydä katsomassa asuntoja ja tutustua eri kaupunginosiin. Tuleva koti halutaan valita harkiten. Kriteerejä on aika monta, eikä viime vuosien muuttotahdin (6 muuttoa alle 5 vuodessa) väsyttäminä haluttaisi ihan heti muuttaa pois uudesta kodista. 

Miten blogin käy? Se jää nähtäväksi vielä. Joka tapauksessa, tältä erää mukavaa viikonloppua näiden uudella objektiivilla kuvattujen kuvien myötä.