sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Postikortteja Prahasta



Pääsin vuosi sitten töiden puolesta käymään muutaman kerran Prahassa ja täytyy sanoa, että kaupunki vei sydämeni aivan täysin. Näin syksyn tullen olen vähän haikeana katsellut näitä Prahan kuvia ja muistellut viime syksyistä Tsekin työkomennusta, joka kieltämättä oli tähän astisen urani mielenkiintoisin projekti. Mielelläni olisin suonut sen jatkuvan pitempäänkin. 



Jos historia ja vanha arkkitehtuuri kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti suunnata Prahaan. Kaupunki ei ole tuhoutunut kertaakaan viimeisen tuhannen vuoden aikana ja sieltä löytyykin esimerkkejä jokaisesta arkkitehtuurin tyylisuuntauksesta. Prahassa on säilynyt huomattava määrä keskiaikaista rakennuskantaa. Kaupunki on  tosiaankin vanha ja historiallinen. Jotakin kertoo sekin, että kaupungin "uusi" osa, eli Nove Mesto, rakennettiin 1400-luvulla, kun Vltava-joen toisella puolella sijainnut vanha kaupunki, eli Stare Mesto, alkoi täyttyä. 



Vaikka Tsekki ei sijaitsekaan etelässä, nousevat lämpötilat kesällä helposti yli 30 asteen ja Prahan kapeilla kujilla voi olla todella tukahduttavan kuuma. Sen vuoksi suosittelisin suuntaamaan Prahaan keväällä tai syksyllä, jolloin kävely kaupungilla on huomattavasti miellyttävämpää. Toinen oivallinen ajankohta on loppusyksy tai alkutalvi, jolloin joulumarkkinat valtaavat Prahan torit ja aukiot. 



keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tervetuloa syyskuu


pitkät kävelyretket
syyspicnic puistossa
pataruuat ja punaviini
Pumpkin spice latte
kuuma kaakao
illat kotona kirjoja lukien
kynttilät
villasukat ja torkkupeitot
hatut ja huivit
tukeva sateenvarjo
syyskukkien istuttaminen
kurpitsalyhdyn teko
kuorotreenejä
Bonfire Night


Tässä muutamia ajatuksia ja suunnitelmia tälle syksylle. Parantumattomana romantikkona jaksan joka vuosi hehkuttaa syksyä. Ei vaan ole olemassa tunnelmallisempaa ja ihanampaa vuodenaikaa. Kirpeässä ja raikkaassa ilmassa jaksan paremmin ulkoilla ja liikkua. Tuntuu, että muutenkin olen syksyisin energisempi. Suurkaupungin kesä on nimittäin aika tunkkainen ja voimia vievä, varsinkin kun täällä ei tunneta mitään neljän viikon kesälomia. 

Syksy on aina myös uuden alku. Aloitan vuoteni aina mielessäni syksystä. Tämä on se aika, kun teen "uudenvuodenlupauksia", saatan aloittaa uuden harrastuksen tai tsempata terveellimmän elämäntavan kanssa. Ihan vain sekin, että saa polttaa kynttilöitä ja lukea rauhassa kirjaa sohvannurkassa on ihanaa.