lauantai 13. kesäkuuta 2015

Väriä, kiitos!


Mun piti alkaa kirjoittamaan kädet syyhyten väreistä, mutta sitten katsoin tuota yläkuvaa ja huomasin, että olen unohtanut mainita, että olen taas järjestellyt kalusteita olohuoneessa. Lopputuloksena tietenkin se, että kaikki huonekalut on palanneet kutakuinkin entisille paikoilleen. Vaikka sohva näytti tosi kivalta ikkunan edessä, niin jotenkin huone vaan toimii paljon paremmin näin. 


Väreistä piti sanomani, että mulle käy sisustuksen kanssa joka kerta suunnilleen näin. Aloitan aina hillityn vaaleasta ja neutraalista väripaletista ja valehtelematta joka kerta tarkoitukseni myös on pysytellä vaaleanharmaassa, pellavassa, lunnonvalkoisessa ja terästää sitä ripauksella mustaa tai tumman harmaata. Mutta kuulkaas, kun se ei vaan onnistu. Yleensä noin puoli vuotta myöhemmin huomaan, että värit on vaivihkaa hiipineet meidän asuntoon. Yleensä se alkaa viattomasti tuosta mun rakastamasta vaaleasta turkoosista ja ennen kuin huomaankaan, olen livauttanut sekaan sinapinkeltaista ja vähän tummanpunaista. Siinä sitä sitten taas ollaan ja voinkin heittää hyvästit hillitylle ja hallitulle. Joka kerta. 


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta! :) Sisustuslehdistä usein ihailen vaaleita - jopa ihan koko valkoisia - koteja, mutta itse olen moneen kertaan joutunut toteamaan, että omaan kotiini värit tuntuvat aina löytävän tiensä. Ja se niille sallittakoon! Ja toi sun väripaletti näyttää tosi raikkaalta, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Jotenkin ne värit vaan löytää tiensä kotiin ihan puolivahingossa.

      Poista
  2. Mun mielestä hillitty ja hallittu sopii sisustuslehtiin, joissa kuvat on tarkkaan mietitty ja järjestelty, mutta kyllä oikeaan elämään tarvitaan väriäkin. Värit ja pieni rosoisuus ja vaikka eri aikaa olevat esineet tekee sisustuksesta kiinnostavia. Nuo kuviesi väripilkut tuo mukavasti pirteyttä ja toisaalta myös korostaa vaalean sisustuksen harmonisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu. Sellaiset kodit, joissa on kerrostumia eri aikakausilta ja eri elämänvaiheilta ovat jotenkin äärettömän kiinnostavia ja kutsuvia. Värit, rosoisuus ja pienet kulumat ovat kaikki osa elämän makuista sisustusta.

      Poista