sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Risut, männynkävyt ja joulukiireet

Kyllä kannatti tuoda Suomesta sammalta, jäkälää, käpyjä ja vaikka mitä kaarnaa ja oksan pätkiä, vaikka turvatarkastuksessa mua vähän pitkään katsottiinkin. Eihän tällaisia joulutunnelman luojia saisi täältä mistään, paitsi ehkä kovalla rahalla jostain vähän eksoottisemmasta kukkakaupasta. 

Jouluvalmistelut on hyvällä alulla. Olen koittanut pitää huolta, että kotona on koko ajan tuoreita hyasintteja. Glögiä on kulunut litrakaupalla, kun poikaystäväkin on viimein päässyt kunnolla sen makuun ja sitä onkin pitänyt haalia Ikeasta ja merimieskirkolta oikein kaksin käsin. Parhaillaan mallailen kuusen paikkaa ja koitan kartoittaa lähiseudun joulukuusitarjontaa. Tämä ei olekaan ihan niin yksinkertaista, nimittäin olen parina vuonna ostanut pienen kuusen, mutta pettynyt, koska ne eivät ole tuoksuneet laisinkaan. Tänä vuonna aloitin ajoissa ja tein taustatutkimusta sen verran, että sain selville, että kuusen tulee olla lajikkeeltaan Norway Spruce, mikäli haluaa kotiinsa kunnolla havun tuoksua. Näitä kyllä on tarjolla, mutta usein niin suuressa koossa, että kuusi täyttäisi lähes koko olohuoneen. Etsinnät siis jatkuvat edelleen. 

Ensimmäiset joululahjat pakkasin eilen. Tänä vuonna kaikki tutut saavat lahjaksi meidän kuoron joululevyn. Viimeiset pari-kolme viikkoa on ollut todella kiireistä aikaa, osittain juuri kuoron ja joulusesongin takia ja osittain töiden takia. Olen hyvin lyhyen ajan sisällä käynyt Suomessa työmatkalla kaksi kertaa ja nämä poissaolot näkyvät tietysti siinä, että kotityöt, juoluvalmistelut ja kaikki muutkin hommat kasaantuvat kun olen olen kotona. Pientä kisaväsymystäkin on ollut havaittavissa. Vaikka olen suunnitellut leipovani ja laittavani kotia, olenkin päätynyt sohvalle glögilasin kanssa tuijottamaan Midsomerin Murhia. Kiire jatkuu aivan joululoman alkuun saakka. Huomenna illalla on firman asiakkaan tiimillemme järjestämä jouluillallinen ja perjantaina työpaikan omat joulujuhlat. Ensi viikonloppuna sitten kuorokeikkoja molemmille päiville ja seuraavalla viikolla pikkujouluja ja ties mitä. Joulua edeltävänä viikonloppuna voidaan sitten viimein rauhoittua ja rentoutua. Poikaystävä-parka on joulun töissä (taas!) ja vietämme silloin yhteisen etukäteisjoulun jouluaterian ja leffojen merkeissä. Joulunalusviikolla sitten minä lennän Suomeen viettämään joulua lapsuuden perheeni kanssa. Siinäpä sitä jo onkin seuraavien viikkojen ohjelma buukattuna. 





5 kommenttia:

  1. Hymyilyttää nuo risut ja oksanpätkät turvatarkastuksessa;) Mutta varmasti kannatti! Mukavaa joulunodotusta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin hymyilytti muakin, kun siinä kaivelin laukusta muovipussia, jossa oli märkiä puoliksi sulaneita käpyjä ja sammalta.

      Poista
  2. Kuulostaa hyvin joulukuulta! Onneksi olet kuitenkin kerennyt myös nauttia sohvannurkassa. Ihanaa joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista