sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kevätpäiviä


Tämä paatunut syksyfani on viimein ihastunut kevääseen. Siis tällaiseen Lontoon kevääseen, johon ei onneksi kuulu likaisenharmaita puoliksi sulaneita lumikasoja, vaan vihreyttä ja kukkaloistoa. Ensimmäiset puut alkavat kukkimaan jo maaliskuun alkupuolella. En edes lähde arvailemaan, mitä ne kaikki eri puut ja kukkivat pensaat oikein ovat nimeltään, mutta niiden väriloistosta saa nauttia koko kevään. 

Säät nyt ovat tietysti ihan mitä sattuu, niin kuin tällä saarella asiaan kuuluu. Siinä on kuitenkin hyvätkin puolensa, sillä keväisin voi tulla yllättäviä lämpöaaltoja. Aikaisemmin tällä viikolla päästiin parina päivänä yli kahdenkymmenen lämpöasteen. Harmi vain, että viikolla aika kului pääasiassa sisällä toimistossa, enkä päässyt ihan täysillä nauttimaan lämmöstä. Viikonlopuksi sitten viileni hiukan, mutta onnistuin kuitenkin juomaan eilen kahvit parvekkeella aamuauringossa ja myöhemmin päivällä kävin ystäväni kanssa paistattelemassa päivää myös läheisen pubin terassilla. 

Tänään on aurinko vain pikahdellut silloin tällöin pilvien takaa. Jos ei ala sataa, niin suunnitelmissa olisi käydä ostamassa iso säkillinen multaa ja siirtää parvekkeen kasvit uusiin ruukkuihin. Tilasin Amazonista viisi kappaletta valkoisia parvekelaatikoita, jotka toimitetaan huomenna, maanantaina. Sitten vaan pitäisi päättää, mitä niihin istuttaisin. Murattia nyt ainakin, mutta mitä sen kaveriksi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti