Päiväretki Chiddingstoneen

Tehtiin sunnuntaina pieni päiväretki uskomattoman kauniisiin Kentin maalaismaisemiin. Suuntana oli Chiddingstonen linna. Autottomia, kun ollaan, hypättiin London Bridgellä Tonbridgen junaan ja jäätiin pois Penshurstin asemalla. Lähdettiin matkaan sillä ajatuksella, että jos linna vaikuttaa olevan liian kaukana asemasta, niin soitetaan taksi. Päivä oli kuitenkin aurinkoinen ja seutu vaikutti todella kauniilta,  joten päätettiin kävellä noin tunnin matka asemalta linnalle. 

Matkan varrella tuli nähtyä ainakin hevosia, lampaita, lehmiä ja kanoja. Lisäksi tehtiin Chiddingstonen kylässä tuttavuutta yhden uteliaan kissan kanssa. 

Kylä oli pieni. Siis todella pieni. Alla olevassa kuvassa näkyykin lähestulkoon kaikki oleellinen. Pieni kadun pätkä, jonka toisella puolella kirkko ja hautausmaa ja toisella puolella postitoimisto, kauppa ja teehuone. Siinäpä se.

Itse linna ei ollut valtavan suuri, mutta kaunis ja hienosti säilytetty. Ympäröivä puisto oli niin ihana, että päätettiin syödä eväät siellä. Oli muuten mahtavaa, että saatiin nauttia ihan omasta rauhasta. Siinä istuskellessa tuli nimittäin mieleen, että jos nyt oltaisiin Lontoossa puistopiknikillä kauniina päivänä, niin naapuriseurue löytyisi suunnilleen kolmen metrin päässä. 

Myönnän, että mulla on nyt kauhea hinku ammentaa mahdollisimman paljon Englannin antimia. Nimenomaan Englannin, ei niinkään Lontoon, koska tänne on helppo tulla koska tahansa ja silloin voi taas nauttia Lontoosta täysin siemauksin, mutta kauemmas on ehkä vähän hankalampi lähteä sitten, kun me ei enää asuta täällä. Tässä onkin jos jonkinlaista pientä päiväretkeä suunnitteilla tälle kesälle. Tarkoitus olisi lähteä mihin suuntaan tahansa vain junalla pääsee muutamassa tunnissa. Onneksi useimmiten ei tosiaan tarvitse lähteä kovin kauas, koska alle kahden tunnin junamatkan päässä Lontoosta on vaikka kuinka paljon linnoja, kartanoita ja kauniita pikkukyliä.  

Kuulumisia ja vähän uutisiakin

 Oho, toukokuu on jo lähes hurahtanut ohitse. Jälleen kerran löydän itseni pohtimasta, mihin ihmeeseen se aika taas oikein meni. Viime aikoina on ollut vieraita kylässä ja viikonloppuisin paljon kaikenlaista ohjelmaa muutenkin. Siinäpä se aika kaiketi on vierähtänyt. Olen myös halunnut antaa aikaa ihan vaan Lontoosta ja keväästä nauttimiselle. Jotkut ehkä muistavat, että juttelin joulun jälkeen pois muutosta ja nyt asia on tässä viime kuukausien aikana muovautunut ihan todelliseksi suunnitelmaksi. 

Olen neuvotellut työpaikan kanssa itselleni etätyömahdollisuuden ja muutamme sopivan ajankohdan tullen poikaystävän kotikaupunkiin Brnoon. Koska poikkiksen apua kaivataan siellä hänen perheensä yrityksessä ja oma työni ei ole maantieteelliseen paikkaan sidottua, päätimme tarttua tilaisuuteen. Arki tulee varmasti helpottumaan ainakin ajankäytöllisesti todella paljon. Se onkin hyvä, sillä monen monta muuta uutta asiaa tulee omaksuttavaksi, ihan kielenopiskelusta lähtien. Onneksi sentään työ pysyy samana, että on  elämässä jotakin tuttua ja turvallistakin. 

Tämä jää siis osaltamme viimeiseksi Lontoon kevääksi. Viimeiset kuukaudet olen sulatellut mielessäni lähtöä ja pohtinut sitä monelta kantilta. Kaikenkaikkiaan, olen lähdössä haikein, mutta toiveikkain ja innostuneinkin mielin. Muutto tuo mukanaan paljon positiivista, kuten paremman balanssin työn ja vapaa-ajan välillä, paremman elämänlaadun mm. asumisen, harrastusten ja vapaa-ajan vieton suhteen. 

En varmasti tule kaipamaan ruuhkametroa, ostoskatujen tungosta, ylihinnoiteltuja asuntoja enkä kaduilla lojuvia roskia, mutta rauhallisia sunnuntaikävelyjä Kensingtonissa ja Notting Hillissä, sekä keväisin kukkivia kirsikkapuita kylläkin. Ja sitten tietysti niitä, minkä takia olen jo monet itkut itkenyt, eli ystäviä. Voi hyvänen aika, miten tuleekaan ikävä ystäviä.

Kaikesta huolimatta, on vaan pakko uskoa ja luottaa siihen, että todelliset ystävät pysyvät välimatkasta huolimatta ja elämä tuo aina mukanaan myös uusia.