tiistai 31. maaliskuuta 2015

DIY - lipasto


Yöpöytänä toimiva pikkulipasto kuuluu niihin kalusteisiin, jotka tulivat tämän asunnon mukana. Vuokraamamme asunto oli siis kalustettu. Ärsyttävä, mutta auttamaton tosiseikka. Asuisin kyllä paljon mieluummin itse valittujen huonekalujen keskellä kuin vuokraisännän sekalaisten lastulevyhirvitysten. Mutta minkäs teet, kun Lontoosta on tosi hankala löytää kalustamatonta vuokra-asuntoa. Olenkin kehitellyt jos jonkinlaista kikkaa ja vippaskonstia tähän pulmaan. Meillä on nimittäin vaatekaapin takaosan ja seinän välissä piilossa vaikka mitä. Siellä on siistissä jonossa irrotettuja keittiönkaapin ovia, kaksi osiksi purettua pöytää ja yksi tuoli. Kaikkea ei voi kuitenkaan purkaa ja piilottaa, mutta on onneksi voi naamioida. 

Alemmassa kuvassa on lipasto alkuperäisessä asussaan ja ylemmässä kuvassa lipasto tuunauksen jälkeen. Käytännössä homma meni niin, että ensin päällystin lipaston sivut ja kannen DC Fix -kalvolla. Sitten irrotin lipastosta vanhat vetimet ja leikkasin paksusta pahvilaatikosta kolme lipaston etusarjan kokoista palaa. Nämä palat päällystin erilaisilla kankailla ja kiinnitin pahvit laatikoiden eteen ruuvaamalla uudet vetimet paikoilleen. Vikkelä ja helppo tuunaus. Kyllä se ainakin tuon vanhan punapyökin voittaa.

Vai mitäs tykkäätte? 


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Uutta makuuhuoneessa



Makuuhuoneen sisustuksessa on tapahtunut aika paljon edistystä viime aikoina. Ihan aluksihan siellä näytti tältä. Lipasto oli sängyn vieressä ja muutkin huonekalut hakivat vielä paikkaansa. Sänkyyn on ilmestynyt pääty, joka on itseasiassa tehty tarpeettomaksi käyneestä pöytälevystä. Pehmusteeksi on laitettu vanha viltti ja päälliseksi pellavakangas. 




Viimeisin lisäys on kuitenkin tuo seinän kuvio, jonka maalasin yllä olevalla sapluunalla While They Snooze -blogin ohjeita mukaillen. Leikkasin siis pahvista sapluunan ja maalasin pienellä siveltimellä pahvin reunaa seuraten kuvion. Lopputuloksesta tuli tosi kiva, vaikka siveltimen jälki on epätasainen, eikä kuviokaan viivasuora ole. Eipä tosin ole seinäkään. Kokonaisuutena seinä näyttää hyvältä ja pienet epäsymmetrisyydet hukkuvat kuvioon. Koko hommaan, eli yhden seinän maalaamiseen kului aikaa viitisen tuntia. 





torstai 26. maaliskuuta 2015

Oxfordissa

Käytiin tosiaan siellä Oxfordissa jo muutama viikko takaperin. Ihan ensimmäistä kertaa oltiin siellä käymässä ja varmasti mennään joskus uudestaankiin. Lontoosta pääsee sinne nopeasti ja helposti (noin tunti junalla) ja kaupungin keskusta on tosi kaunis. Ehdottomasti siis tutustumisen arvoinen paikka. 

Mitä me sitten tehtiin siellä? No, oikeastaan vaan käveltiin ja ihmeteltiin koko päivä. Lähdettiin matkaan ilman sen ihmeempää suunnitelmaa ja ihan ensimmäisenä käveltiin rautatieasemalta Christ Church collegelle, jonka yhteydessä sijaitsee myös tunnettu katedraali. Harry Potter -faneille tiedoksi, että collegen alueelta löytyy myös sali, joka on toiminut esikuvana potter-leffojen suurelle salille. Sitä pääsee katsomaan pääsymaksua vastaan. 





Christ Church katedraali ja college



Me jatkettiin matkaa collegen ohi, kohti jokea, koska sinne suuntaan matkasi tasainen ihmisvirta ja joelta kuului meteliä. Kävikin ilmi, että siellä oli parhaillaan menossa collogejen väliset soutukilpailut. Jäätiin hetkeksi jokirantaan seuraamaan kilpailuja ja syömään eväitä. 






Trinity college

Oxfordissa on paljon upeita vanhoja rakennuksia ja nähtävää kyllä riittää, vaikka ei menisi mihinkään sisälle asti. Ehdottomasti suosittelen silti tutustumista johonkin collegeen. Niihin pääsee sisälle pientä pääsymaksua vastaan. Collegeilla on omat aukiolo ajat, jolloin niihin pääsee tutustumaan. Kaikki colleget ei välttämättä ole samana päivänä auki. Kaikki ne ovet kuitenkin niin upeita, että on melkeinpä sama, mihin niistä menee. 

Collegevierailu oli ainakin itselleni päivän parasta antia ja se laittoi mielikuvituksen mukavasti liikkeelle. Illalla nukkumaan mennessä kuvittelin itseni aikamatkalle 50-luvun Oxfordiin. Olisin tietysti siellä opiskelemassa. Kantaisin kirjoja nahkaisessa olkalaukussa ja pukeutuisin, mihinkäs muuhun kuin tweedasuun. Opiskelisin jotakin kiehtovaa ja mielenkiintoista alaa ilman huolen häivää tulevista työllistymismahdollisuuksista. 





lauantai 21. maaliskuuta 2015

Helpotuksen huokaus

Heipä hei pitkästä aikaa! Pahoittelut hiljaiselosta ja kiitos niille, jotka on täällä siitä huolimatta jaksaneet käydä. Syy hiljaisuuteen on pienessä työperäisessä läheltä piti katastrofissa. Sain nimittäin juuri tuon viime postauksen jälkeen kuulla, että mut tullaan irtisanomaan, koska firmalla ei ole tarjota riittävästi töitä. Projekti, jota olen tehnyt Tsekissä viime syksystä saakka, päättyi tammikuun lopussa ja siitä lähtien olen tehnyt töissä vähän sitä sun tätä ja autellut muissa projekteissa. 

Laitoin sitten heti pyörät pyörimään ja ryhdyin laittamaan portfoliotani kuntoon ja lähettelemään hakemuksia. Luonnollisesti, blogin ylläpitäminen ei ollut ensimmäisenä prioriteettilistalla. Lyhyt irtisanomisaika ja lähes olematon työttömyystuki kannusti kyllä laittamaan vipinää kinttuun työnhaun kanssa. Onneksi mulla on myös sivutoiminen freelance työ, joten ihan vaille tuloja en kuitenkaan jäisi. 

Mutta sitten, kuin ihmeen kaupalla tilanne muuttui. Sain tällä viikolla kuulla, että eräs firmamme asiakkaista haluaa startata yhden ison projektin Suomessa ja mua tarvitaan vetämään sitä. Sen puitteissa on luvassa töitä ainakin vuoden loppuun ja todennäköisimmin ensi vuoden maaliskuulle saakka. Työ vie mut tietysti säännöllisesti Suomeen,  mikä sopii mulle paremmin kuin mainiosti, sillä viimeksi olen käynyt kotipuolessa joskus syyskuussa. 

Kyseessä ei ole mikään mun unelmaduuni ja olen päättänyt jatkaa työnhakua tässä samalla kaikessa rauhassa. Olen kuitenkin tosi iloinen ja helpottunut. Tuntuu kivalta, että voin ajatella ihan tavallisia ja triviaaleja asioita, kuten vaikkapa, mitä parvekekukkia laittaisin kesäksi. Voin silloin tällöin käydä leffassa ja kahvilla, ostaa jotakin itselleni ilman pelkoa siitä, että kohta tulee viimeinen palkka. Helpottunut ja kiitollinen olo. 

En ole suoraan sanottuna kiinnittänyt kotiinkaan mitään huomiota viime viikkoina, hoitanut vaan pakolliset hommat äkkiä alta pois ja palannut sitten portfolion päivittämisen pariin. Uskokaa tai älkää, mutta siivoaminen tuntui jotenkin luksukselta tänään. Oli kiva puuhailla ihan kaikessa rauhassa ilman morkkista siitä, etten käytä sitäkin vapaahetkeä työnhakuun. Pyöräytinkin vapaapäivän kunniaksi vadelmapiirakan ja tänä iltana aion natustella sitä ja olla hyvillä mielin tekemättä mitään. 

Aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua!





tiistai 3. maaliskuuta 2015

Aurinkoisen päivän puuhia ja mietteitä

Ylimääräisen vapaapäivän kunniaksi söin vähän makeamman aamupalan, nimittäin turkkilaista jogurttia marjoilla ja banaanilla. Lähikaupan valikoimissa on aina tuoreita mustikoita ja vadelmia. Ei nämä pensasmarjat tietenkään vedä vertoja kunnon suomalaisille metsämustikoille, mutta ihan hyviltä maistuvat nämäkin. 



Voi tuota ihanaa auringonpaistetta! Mä niin tykkään aaumuista. Juuri tällaisista ihanan aurinkoisista. Tykkään herätä aikaisin ja katsella, kun kaupunki heräilee. Tykkään istuskella ja juoda aamukahvia kaikessa rauhassa vaikka toista tuntia, jos siltä tuntuu. Päivän paras hetki oli aamu. 

Päivän paras idea oli vaihtaa vaatekaapin paikkaa makuuhuoneessa. Vihdoinkin makuuhuoneen kalusteiden sijoittelussa alkaa olla jotakin järkeä. Tosin siinä kävi tietysti, niin kuin aina käy. Kun yhden asian muuttaa, tulee mieleen kymmenen muuta asiaa, jotka tekisi mieli myös muuttaa. Täytyy kuitenkin laittaa vähän jäitä hattuun ja muistuttaa itseäni siitä, ettei tämän sisustuksen tarvitse olla heti valmis. 




sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Aamukävelyllä Holland Parkissa

Aikaisin aamulla pistin nenäni ulos parvekkeen ovesta ja totesin päivän näyttävän mukavan aurinkoiselta. Pikaisten aamukahvien jälkeen päätettiin lähteä ulos reippailemaan. Käveltiin meidän lähipuistoon, eli Holland Parkiin. Puistossa on hauska seurata koirien peuhaamista, lasten leikkejä ja sunnuntaikävelylle lähteneitä perheitä. 






Holland Parkissa on vuoden 1940 suurpommituksissa tuhoutuneen Holland Housen rauniot, joita ympäröi kaunis muotopuutarha. Siellä voi nähdä myös riikinkukkoja. Puiston pohjoispäädystä pääsee Holland Park Avenuelle, jossa kävimme ostamassa paksut suklaiset kaakaot. Kotiin päin tultiin Shepherd's Bushin ja Westfiedlin ostoskeskuksen kautta. Päivä oli kauniin aurinkoinen, joskin paikoitellen aika tuulinen. Iltapäivällä join kuitenkin ensimmäistä kertaa kahvit parvekkeella. Ei siellä ole vielä edes kalusteita, mutta nostin jakkaran aurinkoiseen kohtaan ja nautiskelin kevään ensi lämmöstä. Toivottavasti ensi viikonloppuna paistaisi myös, sillä olemme lauantaina menossa Oxfordiin.